Maanantai 1.4.
1018 - 1757 = -739
Tiistai 2.4.
940 - 1930 = -990
Tänään aamu alkoi pettymyksellä, kun peilistä tuijotti turvonnut minä ja paino oli laskenut vain 300 grammaa, mutta en todellakaan aio luovuttaa! Tiedän, että nestepaino viikonlopun jäljiltä laskee kyllä. Lisää pettymyksiä koin tänään tanssiharjoituksissa: olen pudonnut aivan käsittämättömän kauas siitä tanssivirtuoosista, joka sai kaikkien katseet kääntymään itseensä ja joka sai aina tärkeimmät roolit. Tai kyllä kai minua tänäänkin katsottiin, mutta lähinnä siitä syystä, että en vain pysynyt ollenkaan kärryillä. Ja ensimmäistä kertaa elämässäni jouduin myöntämään, että tanssisarja oli yksinkertaisesti liian vaikea minulle. En ollut ainoa joka sekoili, mutta jostain syystä tipuin paljon kauemmas kuin yleensä.
Olin joskus paras. Minun kanssani haluttiin olla ystäviä vain sen takia, että sain aina ryhmän parhaimmat tilaisuudet esiintyä myös yksityistilaisuuksissa. Mitä tapahtui? Osa minusta tietää, että olen vain harrastaja eikä minun tarvitse osata kaikkea. Tanssi ei ole työni eikä elantoni eikä mikään minun tulevaisuudessani oikeasti riipu siitä, opinko jonkun sarjan vai en. Mutta kyllä tämä päivä oli iso herätys minulle. Alkushokin jälkeen kuitenkin totesin tämän olevan todella hyvä motivaatio: varokaa vain, aion ottaa paikkani takaisin!
Torstaina seuraava treeni ja siellä aion loistaa!
Ruokiin liittyen... Luulen, että pähkinöistä alkaa tulla jonkinlainen pelkoruoka. Avokado ja kala on jo, mutta nyt myös pähkinät alkavat ahdistaa. Nekin ovat vain rasvaa! Lisäksi löysin tällaiset muutamat artikkelit, mitkä saivat todellakin miettimään sitä, mistä harmittomilta vaikuttavien ruokienkin pähkinät ovat oikeasti tulleet.
Artikkeli 1
Artikkeli 2
Artikkeli 3
Yäk, yäk, yäk.... Eli ainoastaan Reilun kaupan pähkinätuotteita tästä lähtien, jos on pakko jotain pähkinätuotteita syödä. Toisaalta niiden rasvaisuus ällöttää, mutta... Välillä pähkinät vain ovat todella helppoja ja hyviä, jotta saa vähän energiaa terveellisellä tavalla. Joka tapauksessa en malta odottaa, kunnes nykyinen pähkinäpussini loppuu ja voin siirtyä johonkin parempaan välipalaan.