"Rome wasn't built in a day"

Kuka?
Liian nuori pellavapää kaupungin hälinästä.

Trigger?
Uusi ympäristö, jossa saan luoda itseni kokonaan uudestaan. Ihan niin kuin kirjoissa ja elokuvissa, eikö?

Miksi?
Koska kaikkea ei kannata kertoa niille kaikista läheisimmille ihmisille.

Hei, täällä olen! Uuden uutukainen ja silti niin vanha ja väsynyt. Skeptinen? Ehkä vähän, mutta olen saanut tilaisuuden syntyä fenix-lintuna tuhkasta ja aion käyttää tämän tilaisuuden hyväkseni. Blogin perustaminen tuntui luonnolliselta vaihtoehdolta kirjata tuntojani ylös, sillä en uskalla pitää paperista päiväkirjaa. Vainoharhainen? Todellakin! Välillä mietin kauhuissani yön pimeinä tunteina sitä, mitä kaikkea minusta jäisi jäljelle ja siivottavaksi perheelle ja ystäville, jos yhtäkkiä siirtyisin ajasta ikuisuuteen. Tämä blogikin varmasti, mutta silloin taitaisi jo olla liian myöhäistä...

Olen pienen ikäni oireillut ruokaan ja liikuntaan liittyen kaikilla mahdollisilla eri tavoilla. Aluksi olin todella nirso, sitten aloin herkutella salaa, kun sain käytettäväkseni enemmän rahaa kuin aikaisemmin. Sänkyni alusta oli täynnä karkkipapereita, puoliksi syötyjä sipsipusseja ja käärretorttujen pakkauksia. Kuljetin roskat salaa pois huoneestani, vannoin `ei enää ikinä´ ja silti painoni kipusi viisi kiloa vajaaksi "lievästä lihavuudesta". Salaa syöminen muuttui kuitenkin hiljalleen salaa urheilemiseksi, `vielä toiset sata vatsaa´ ja painoni tippui "normaalia alhaisemmaksi". Perhe huolestui, ystävät huolestuivat, oli pakko lopettaa.

Nyt olen oudossa ristiriidassa, jonka toisella puolella on valtaisa ravitsemustietouden lisääntyminen ja panostus terveelliseen ruokavalioon. Toisella puolella on halu välttää kaikkea "turhaa" syömistä ja hivuttaa painoindeksi takaisin alle 18. Turhaa on esimerkiksi aamupala, lounaaksi käy aivan hyvin pelkkä proteiinipatukka ja hedelmä ja iltapalaksi salaatti. Jos viikonloppuisin tiedän joutuvani syömään illemmalla ystävieni edessä enemmän kuin normaalisti, olen opetellut paastoamaan aamupalan jälkeen siiheksi, kunnes on "pakko" syödä.

Panostan tällä hetkellä urheiluun enemmän kuin koskaan ja siksikin haluan takaisin siihen maagiseen painoon, jossa joskus olin. Tiedän nimittäin, että tällä kertaa olen kiinteämpi kuin viimeeksi ja vatsalihakseni tulevat vihdoinkin näkymään! Minua vaivaa kuitenkin edelleen krooninen `äh, jos vaan söisin vähemmän ja skippaisin urheilun´ ja tästä ajattelutavasta yritän päästä eroon. Haluan ihmisten näkevän sen, miten paljon olen panostanut kehooni ja ruokavaliooni. Alan pitää liikuntakalenteria, jotta näen edistymiseni, sillä tällä hetkellä tuntuu siltä, että en edisty mihinkään.

Viime aikoina olen huomannut taipuvaisuuteni ortoreksiaan, koska tieto lisää tuskaa. Kaikki sanovat, että eihän nyt yksi kerta tai eihän aina silloin tälläin nautittuna mikään muuta mitään, mutta entä jos tämä kerta on juuri se yksi kerta liikaa? Maitotuotteet pois, hyi, en halua limaa kehooni. Liha pois, hyi, kehoni ei ole mikään eläinten hautausmaa. Mutta entä se iki-ihana joka-aamuinen vaniljalatteni tai karamellicappuccinoni? Entä treenin jälkeen iltapalaksi 100 grammaa raejuustoa ja tonnikalanpaloja vedessä? Niin, fiksattavaa on vielä, mutta en koe oloani toivottomaksi.

Joten benvenuti, tästä alkaa salainen matkani painoindeksistä 20,2 kohti lukua 17,5! Tällä kertaa en välitä muiden huolesta. `Minähän vain elän terveellisemmin kuin koskaan aiemmin!´

ps. Blogini kuvaus tarkoittaa vapaasti käännettynä vaikeuksien kautta voittoon tai "ei kipuu, ei hyötyy"